Rapsaa Voimarinteeltä

No niin, tässä sitä lupaamaani kisarapsaa sunnuntailta. Tapahtumat ovat kronologisessa järjestyksessä, tarinassa esitetyt henkilöt ovat osittain fiktiivisiä, eivätkä edusta kirjoittajan henkilökohtaisia näkemyksiä tai asenteita. Kaikki oikeudet pidätetään. Asiaan.

Aamulla kello soitti klo 07:00, kisainfon piti alkaa klo 8:30. Unta palloon tuli vedettyä n. 6h. Ihan ok unet siihen nähden että ensimmäisen puolikkaani kaksi vuotta sitten menin kahden tunnin unilla. Hervannasta ajelee paikan päälle n. 45 minuuttia, joten ideana oli syödä edellisiltana tehty tonnikala-makaronimössö + tankata viimeiset hiilarit ja tehdä lähtö ruokapöydästä. Vähän niin kuin mustalaisilla on tapana. Siis syödä tonnikala-makaronimössöä. 

Auto starttasi kohti Karkkua n. 7:40, joten aikataulussa mentiin. Tähän auttoi tietysti edellisiltana tehdyt lähtövalmistelut: oikeastaan ainoa mitä "backlinepuolelta" piti hoitaa, oli kamojen kantaminen autoon ja pyörän kumien pumppaus.

Kisa-aamu oli valjennut komean aurinkoisena, ja paikan päälle saapuessani porukkaa oli vaihtoalueella reippaasti. Osallistujia kisassa oli käsitykseni mukaan hieman alle sata, joista suurin osa oli saanut jo pyöränsä telineeseen. Löysin pyörälleni paikan suunnilleen keskeltä vaihtoaluetta, ihan hyvä paikka huonolle uimarille.

Bongasin vaihtoalueelta pari kaveria, joiden kanssa vaihdettiin pikaiset kuulumiset. Tämän jälkeen lähdin numerolapun hakuun kisakansliasta. Pöydällä oli minun kuoreni lisäksi vielä kymmenkunta kuorta, joten en aivan viimeisten joukossa sentään saapunut. Kisakanslia-operaation jälkeen aloin asettelemaan kamojani vaihtoalueelle, joka kävikin kohtuuhelposti. Kaikki meni oikeastaan jo rutiinilla, tähän auttaa varmasti se, että on tullut jo jonkin verran kisattua. Oikeastaan ainoa hankaluus mitä tapahtui oli etten saanut numerolappuani kiinni kisavyöhön, koska numerolappu oli kankaasta tehty. Sain sen kuitenkin nyhrätyksi hakaneuloilla vyöhön kiinni. Samanaikaisesti tuota tehdessäni Marko Selin, a.k.a. Vormisto alkoi pitää kisainfoa. Kuuntelin hetken aikaa, ja asian ollessa jo etukäteen melko selvää, päätin suorittaa kisainfon yhteydessä aamun viimeisen vessakäynnin.

Vessasta poistuessani katsoin kelloani, joka näytti 8:50. Kisan alkuun oli n. 10 minuuttia, joten sain kuin sainkin tehtyä vielä kiireen itselleni. Hyvä minä! Juoksujalkaa vaihtoalueelle, märkäpuku niskaan ja pikainen tsekkaus että kaikki omalla vaihtopaikalla on kunnossa. Oli. Astelin viimeisenä pois vaihtoalueelta, jälleen kerran. Hyvä minä!

Uinti:

Uimalasit sain päähäni kun starttiin kuulutettiin olevaksi 20 sekuntia aikaa. Sujahtivat onneksi kohtuu helposti tiiviisti päähän. Alkulämpöjä ei paljoa otettu, tosin tämä alkaakin olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Starttiin änkesin kohtuullisen lähelle eturiviä, luotto omiin kykyihin oli kova! Lähtö tapahtui auton äänitorvea tööttäämällä ja sieltähän se kajahtikin. Matka oli alkanut. Yritin kävellä rantavesikossa mahdollsimman pitkälle ennen varsinaista uimaan lähtöä, tosin muta tuli jo n. 10 metrin päässä vastaan ja uinti oli siis aloitettava. Uintiin lähtö tapahtui kohdaltani hienosti. Pientä kylkikontaktia tuli kanssakilpailijoihin alkumatkasta, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen. Ekalle poijulle n. 100 m:n päähän mentäessä en laskujeni mukaan paljoa menettänyt asemia, tosin kyllä uinnissa olikin tappomeininki päällä. Toiselle poijulle (n. 250m) tultaessa alkoi hengästyttää, ja päätin hieman rauhoittaa tahtia. Keskityin liukuun ja teknisesti hyvään suorittamiseen. Vauhti tuntui pysyvän hyvänä.

Uinti suoritettiin kahtena kierroksena, joten seuraava poiju oli kierroksen kääntöpaikka, josta alettiin uimaan taas rantaa kohden. Poiju oli harmillisesti huomattavasti matalampi ja eri värinen kuin edelliset (en tiennyt tätä etukäteen), joten sitä ei meinannut kaukaa nähdä millään. Yritin nousta hetkellisesti tähystämäänkin, mutta ei silti ollut mitään havaintoa missä tuo oli. Päätin keskittyä peesaamaan edellä meneviä, eiköhän se sieltä vastaan tule. Tulihan se. Loput ekan kierroksen poijuista tuli kierrettyä hieman rennommalla tahdilla ja rantauduin ekan kierroksen jälkeen arviolta sijoilla 40-50. Mittari näytti ajaksi 17min ja risat, tavoitevauhdissa mentiin.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä päätin, että vedetään perusvarmalla uinnilla loput, ettei piiputa ihan kamalasti pyöräilyyn lähdettäessä. Näin teinkin ja uinti oli pääasiassa ihan itsekseen menemistä, sillä jäin hieman ryhmästä, jossa uin ensimmäisen kierroksen. Toisella kierroksella kääntöpoijun jälkeen tein pari pientä suunnistusmissiä, ja kaksi viimeistä poijua tuli kierrettyä melko kaukaa. Myös rantautumisessa oli ongelmia: olin törmäämässä laituriin kun hokasin, että oho, tuollahan se paikka oli. Arvelen näiden töhöilyjen maksaneen n. minuutin uintiajassa. Mittari näytti rannassa ajaksi 36:41, eli pari minuuttia hitaampi kierros oli. Olen tyytyväinen joka tapauksessa.

T1:

Kuten aikaisemmin kirjoittelin, uintialue oli huomattavasti vaihtoaluetta alempana, ja vaihtoalueelle piti kiivetä portaita jne. Ennakkosuunnitelmana oli ottaa märkäpuku pois heti uinnin jälkeen tasamaalla, ja tässä myös pysyttiin. Puku lähti pois sukkelaan, ja ei kun kapuamaan! Ensimmäistä kertaa taisin ottaa jopa juoksuaskelia siirtymässä. Omalla paikalla pyöräkamat + numerovyö menivät päälle rapsakasti: vaihto fyysisesti oli nopein T1 mitä olen koskaan puolikkaalla tehnyt. Ilo oli myös huomata, että vaihtoalueelle saapuessani pyöriä oli vielä telineissä melkoinen määrä, eli en ainakaan viimeisten joukossa järvestä noussut. Polkimet napsahtivat kiinni n. neljässä minuutissa, ja tämä aika sisälsi siis n. parisataa metriä kiipeilysiirtymää.

Pyörä: 

Pyörälenkki mentiin kahtena n. 45 km:n mittaisena kierroksena. Vaihtoalueelta itse pyörälenkille oli kohtuullisen korkea mäki laskettavana, josta varoiteltiin jo kisainfossa. Tässä kiellettiin ohittamasta ketään, joten otin mäen erittäin rauhallisesti. Ensimmäiset 3...4km pyörälenkillä olikin alun mäkilaskun jälkeen melko nousuvoittoista menoa ja Garmini huusi ranteessa kuin hinaaja: sykkeet huitelivat koko ajan anakynnyksen yläpuolella. Ensimmäisen alamäen koittaessa päätin, että nyt on pakko vähän rauhoittaa tahtia mikäli ajattelin vielä juostakin. Sain pikku hiljaa tehoa pienentämällä tiputeltua sykkeitä aerobiselle alueelle, ja n. 10km ajon jälkeen ne alkoivat olla sillä alueella mitä etukäteen kaavailinkin. Tästä sitten alettiin tuuttaamaan tavoitteena 34km/h keskinopeus kohtuullisen mäkisellä pyöräreitillä.

Ensimmäisessä käännössä keskarit olivat nousseet tavoitteeseen, ja ajattelin että tämä kun pidetään niin hyvä on. Kierroksen toinen pätkä tuntui jokseenkin helpommalta ajaa. Selkiä tuli vastaan tälläkin, ja keskarit nousi parhaimillaan 34,8km/h tahtiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen fiilis oli hyvä, ja päätin jatkaa samalla meningillä. Toisella kierroksella aloin jo miettimään että mikähän sitä mahtaa olla tamänhetkinen sijoitus kilpailussa? Selkiä oli tullut vastaan jo toista kymmentä. Päätin laskea kääntöpaikalla vastaan tulevien pyöräsankareiden määrän. Se taisi olla n. 13...15, en ollut ihan varma. Kolmen kärki meni lujaa, mutta siitä eteenpäin kilpailijoita oli melko nätissä nipussa. Päätin käännössä, että tuon nipun kun saan pyörällä kiinni, niin juoksuun päästään hyvistä asetelmista. Jälkeen päin analysoituna tuo oli päätös joka maksoi minulle kisassa viiden tunnin alituksen. Mankeloin minkä kykenin, tuulikin oli kääntynyt harmillisesti pikkuisen vastaiseksi. Neljä näistä kavereista taisin saada tavoitettua, mutta "päänippu" jäi haaveeksi. No juoksussa sitten. Keskarit pyörässä oli vaihtoon tullessa 34,6km/h, virallinen aika 2h 37min. Loistava vauhti mulle, ja miesten yleisen sarjan neljänneksi nopein pyöräsplitti. Ei huono.

T2:

Yritin tehdä pro-vaihdon, eli kengät pois pyörän päällä jaloista ennen vaihtoa. Pyörä sen jälkeen taluttaen telineeseen, sukat (ei pro-touhua) ja kengät jalkaan, lippis päähän, geelit mukaan ja juoksuun. Ei ihan noin mennyt. Kengät muistin ottaa pois ennen vaihtoaluetta mutta sitten alkoi töhöily. Omaa vaihtopaikkaa ei ensinnäkään meinannut löytyä ollenkaan. Sen löytyessä juomapullojen kanssa tuli sekoiltua: jano tietty oli kun en muistanut pyöräilyn viimeisellä vitosella juoda ollenkaan. No, eka pullo mistä yritin puristaa jotain suuhuni oli tietysti tyhjä. Pyörästä löytyi sitten täydempi tilalle. Juoksemaan lähtiessäni huomasin sittemmin etten ollut kellottanut Garminiin pyörälenkkiä vielä päättyneeksi. Tästä johtuen T2 näyttää Garminissa sujuneen alle viidessä sekunnissa. Heh. Pieniä juttuja mutta näköjään alkoi taju olla pois kovan pyörän jäljiltä. Järjestäjän kellottama aika T2:lle oli 01:14. Ihan ok, vaikka tulikin vähän sekoiltua.

Juoksu:

Juoksu suoritettiin kolmena 7km lenkkinä. Reitti alkoi pururadalla jyrkkään alamäkeen, ja tasaantui sittemmin maalaismaisemissa luonnon keskellä menevälle syrjäiselle sivutielle. Ja voi veljet, millainen juoksu siitä kehkeytyikään!

Startti tuntui oikein hyvälle. Tossu tuntui nousevan mallikkaasti pyörän jäljiltä. Hieman oli "hömelö" olo, päättelin tuon olevan peruja siitä että nestettä oli tullut otettua pyörän päällä melko vähän ilmanalaan nähden. Laskin kulutukseksi jälkikäteen n. 2 litraa, kun lähempänä kolmea olisi ollut normaali tilanne. No, eipä ainakaan ollut tarvetta hypätä puskaan kuselle kesken juoksun. Päätin korjata tilannetta hieman juoksulenkin ensimmäisellä huoltopisteellä joka sijoittuisi n. 3,5km juoksemisen kohdalle. Tavoitevauhtini juoksussa oli 4:45min/km, jolla viiden tunnin alitus pitäisi olla haarukassa.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen katsoin Garminiin joka näytti että tahti oli n. 4:30min/km, eli hienosti tavoitteen edellä. Tämä tosin olikin ihan normaalia, koska ensimmäiset 500m tultiin melko jyrkästi alamäkeen. Noin kaksi kilometriä kun oli menty, jaloissa alkoi tapahtumaan kummia. Molempien jalkojen reisien sisäosiin iski krampit samanaikaisesti. Jatkoin juoksua normaalisti hammasta yhteen purren ja ihmettelin että mitähän ihmettä nyt oikein tapahtuu? Kipu vaan koveni koko ajan. Mulla ei ole koskaan krampannut jalat juostessa, ei ainakaan siten että kramppaus jäisi "päälle". Nyt oli niin kuin tikarit olisi olleet pystyssä koko reisien matkalta jalkojen sisäpuolella. Sattui niin PERKELEESTI, eikä ollut mitään käryä mistä tuohon saisi apua. En tiennyt että tuolla alueella on edes lihaksia! No, päätin jatkaa juoksemista, ajatellen että kyllä nuo varmaan juostessa vetreytyvät. Jostain olen kuullut että suola ennaltaehkäisisi kramppeja, joten jos noilla puujaloilla pääsisi ensimmäiseen huoltoon asti, niin sieltä voisi ottaa kunnon satsin suolakurkkua. Josko tuo auttaisi. 

Putoavin kilometrivauhdein jatkoin ensimmäiseen huoltoon, ja sieltä pari kupillista nestettä ja kahmalollinen suolakurkkuja naamariin. Sinnittelin siitä ensimmäiseen kääntöön, mutta jaloissa ei ollut vieläkään mitään tunnetta paranemisesta. Ihan puuta. Ei se tästä sitten varmaan ainakaan parane, päättelin ja jatkoin eteenpäin menoa. Noin viiden kilometrin kohdilla vauhti oli jo hidastunut 4:50 tahtiseksi, ja tuska vain lisääntyi. Jopa keskeyttäminen kävi mielessä. Viimeinen pari kilometria juoksulenkistä oli nousevaa, joka kruunaantui n. 300m jyrkkään nousuun pururadalla. Tämä nousu oli jaloille elämäni tuskaisin. Ja hiphei, se piti tehdä vielä kaksi kertaa tämän ensimmäisen jälkeen! Nyt kun krampit olivat pahimmillaan, niin sekaan soppaan heitettiin vielä maitohappoa. Jos joku olisi tullut ja pistänyt nuppineulalla mun reiteen, niin sieltä olisi varmaan ruiskunnut happoa kuin ureaa palokunnan hevosesta! 

Ylhäällä kääntöpaikalla oli huolto. Kumma kun muistan siitä vielä jotain. Suolakurkkua, vettä, mehua naamariin ja lähdin uuden kierroksen kiertoon. Joku huusi, että "Hei, se huoltopöytä pitää muuten kiertää". Kävelin takaisin ja kiersin pöydän. Venyttelin samalla hieman etureisiä, sivureisille kun en keksinyt mitään venytystä. Venyttely tuntui auttavan ja sain juoksusta taas pikkuisen kiinni. Kilometrivauhti oli tässä vaiheessa hyytynyt n. 4:55min/km -tahtiin. Sain toisella kierroksella juoksuvauhtini haarukoitua melko pitkälle tähän ja tästä se ei ainakaan enää tuntunut tippuvan. Tosin jokainen nousumetri juoksussa tuntui reisissä siltä kuin niitä olisi puristettu ruuvipenkissä. 

Puolivälin käännössä pienen reisivenyttelytuokion jälkeen rupesin kalkuloimaan kellosta että millaista vauhtia sitä pitäisi mennä kokonaisajassa viiden tunnin alittamiseksi. Päädyin että jos n. 4:45 tahtia pääsisin lopun matkan, niin siihen olisi 50/50 sauma. Aloin hyväksymään tappioni, mutta päätin yrittää. Juoksutahti ehkä kohenikin väliaikaisesti hieman. Pudotin triathlontoppinikin napamalliseksi, että ilmanvaihto pelaisi mahdollisimman hyvin. Virhe. Paita pyrki operaation jälkeen jatkuvasti alaspäin ja välillä se roikkui kuin hame jaloissa ja rajoitti juoksuliikkeitä. En keksinyt mitään millä tuon saisi sidottua järkevämmin vyötärölle, joten tyydyin vaan nostelemaan sitä sadan metrin välein.

Toisen kierroksen loppupätkälle tullessani joku tuli nousupätkällä ohi ja hihkaisi "Tsemppiä". Sanoin vastaukseksi: -Kiitos, nyt sitä tarvitaankin ihan oikeasti. Kaverin vastaus oli odotetun mukainen: -Joo, niin mä vähän kattelinkin. Eli kun juoksu tuntui lähinnä kidutukselta, niin se ilmeisesti näytti sitten kärsimykseltä. Syy ja seuraus. Toisen kierroksen loppunousu viimeistään sinetöi sen että viittä tuntia ei Voimarinteellä tänään aliteta. Nousu oli vielä kamalamman tuntuinen kuin ensimmäisellä kierroksella, ja vaikka yritinkin juosta, niin etenin nousupätkän luultavasti maksimissaan kävelyvauhtia. Ja ettei vaan liian helpoksi olisi käynyt, niin viimeiselle kierrokselle lähdettäessä pikku hiljaa hiipinyt nestehukka pääsi yllättämään. Rupesi huimaamaan ja iho meni kananlihalle huolimatta ulkoilman hellelämpötilasta.

Viimeisestä kierroksesta ei juuri muistikuvia olekaan muuta kuin se, että laskin koko ajan kilometrejä milloin tuo tuska päättyisi. Ja tietty yritin juoda vettä ja mehua nestehukkaani niin paljon kuin mahdollista. Muistan elävästi myös sen, että vilkaisin kelloani kun kokonaisaikani oli 4h 52min ja matkaa oli n. 2km jäljellä. 4:00min/km olisi riittänyt tavoitteen alittamiseen, mutta mitään ei vaan enää saamut miehestä irti. Veikkaisin että lopun 2km tulin (tajunnan rajamailla) lähempänä 6min/km kuin 4min/km vauhteja. Viimeinen nousu juostiin puujaloilla tuttuun tyyliin lähes kävelyvauhtia ja siitä sitten vielä 100m spurtti maaliin. Juoksuaika maalissa 1h 46min. Vauhtikeskarit tippuivat siis lopulta n. 5:00min/km nurkille.

Maalissa pistin pötkölle maalipaalun viereen ja olo oli fyysisesti aivan kamala. Silmissä sumeni. Kuuluttajakin kysyi jotain, mutta olin liian uupunut vastaamaan. Aurinko porotti suoraa päälle, joten yritin nousta etsimään juottopistettä. En meinannut päästä ylös. Kun tämän sain viimein tehtyä, niin käveleminen näytti (ja tuntui) lähinnä katkokävelyltä. Jälkeenpäin kun rupesin miettimään, niin olin huonommassa kunnossa kuin elämäni toistaiseksi ainoan Ironmanin jälkeen. Rankka reissu, ei voi muuta sanoa.

Kisan kokonaisajaksi tuli loppujen lopuksi 5:05:12. Sillä irtosi miesten yleisen sarjan sija 10. Mikäs tässä nyt meni sitten vikaan? Valmistautuminen meni mielestäni hienosti; harvemmin näin levänneenä ja hyvin tankanneena on kisattu. Viiden tunnin ylitys johtuu siis kisataktiikasta ja äijän kunnosta. Kuten jo mainitsinkin niin ahneella pyöräilijällä oli surullisen kuuluisa paskainen loppu. Tosin, pyörällä en itseäni vetänyt mitenkään piippuun, mutta ilmeisesti nousumetrit (yht. 776m) reissulla tekivät reisistä perunamuussia. Pyörän päällä olisi pitänyt juoda enemmän ja ehkä ottaa jotain suolapitoista että nuo krampit eivät olisi päässeet ainakaan ihan heti iskemään. Yrittämisen puutteesta en silti itseäni syytä. Kaikkeni yritin ja se ei vaan riittänyt.

Jälkeenpäin miettien treeneissä ennen kisaa olisi pitänyt tehdä pitkiä pyörä-juoksu -yhdistelmiä enemmän. Nyt niitä tuli tehtyä tällä kaudella ennen pääkisaa vain kaksi kunnollista. Kun pyöräkunto tai juoksukunto yksinään on hyvällä tasolla, se ei siis välttämättä ole oikotie onneen. Parilla pitkällä yhdistemätreenillä olisi luultavasti tehnyt ihmeitä eilisen juoksua ajatellen. Tässä myös tuleville Joroisten kävijöille pikku vinkkiä.

Mutta joo... Seuraavaksi en oikein tiedä mitä tässä tekisi, ehkä tuota viittä tuntia koitetaan vielä tänä kesänä alittaa, ehkä ei. Tätä kirjoittaessa takki on suoraan sanoen melko tyhjä. Luultavasti pidän pikku lomaa myös tämän blogin päivittämisen suhteen, tässä kun pitäisi lomaakin viettää, perheeseen on tulossa uutta verta (!) jne. Palataanpa eetteriin sitten kun suunnitelmat selkenevät!

Loppuun vielä yhteenveto treeniviikosta. w27/2013:

Ma: Duathlontreeni 5/18/3 (1h 21min), vatsatreeni (10min).
Ti: Lepo.
Ke: Lepo.
To: Lyhyet avovesiuintivedot (22min), juoksu: 4x2min kevyet vedot (24min), vatsatreeni (8min).
Pe: Pyöräily: lyhyitä vetoja (43min), juoksuherkistelyä (12min).
La: Lepo.
Su: Voimarinteen teräsmieskisa (5h 5min).

Yht.: 8h 25min.