sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Fiery wheels

Hola! Viikko meni ihan ennakkokuvitelmien mukaisesti. Polvi aristi sen verran koko alkuviikon, että uskalsin vasta tänään käydä kokeilemassa sen kestoa nysälenkillä. Kesti ihan hyvin. Ekat n. 4km lönköttelin hieman alle 6min/km -vauhdilla ja vipalla kilometrillä mentiin mukavuusalueen ulkopuolelle n. 4:40 -tahdilla. Yllättävän kevyesti tossu kulki vaikka edellisestä lenkistä on jo sen 1½ viikkoa.

Juoksua pitäisi alkaa ottaa ohjelmaan enenevässä määrin, koska ideana olisi juosta puolimaratoni toukokuun puolen välin paikkeilla. Edellyttää tietysti että tuo polvi pysyy kasassa. Painoa on edelleen n. viisi-kuusi kiloa liikaa, eli tässä pitäisi tiputtaa n. 2kg/viikko. Helppoahan tuo olisi jos ei söisi ollenkaan. Kolmeen viikkoon. No, vedetään kunnon ylipainolla 21km voimatreeni. Onpahan sitten tulos mitä voi kaunistella loppukesästä.

Fillaria tuli vedettyä tällä viikolla oikein kunnolla. Ehkä liikaakin treenimäärään suhteutettuna, tosin tuo polvi kun ei juoksua kestänyt. Takaraivossa vaan jyskyttää ajatus että tässä pitää oikeasti tehdä tänä kesänä sankartekoja polkupyörällä. Ensimmäinen tällainen odottaa kuukauden päästä Pirkan Pyöräilyssä, johon menin ilmoittautumaan kaverin kanssa 34km/h keskariryhmään pitkälle lenkille. Viime vuonna menin tuon läpi 32km/h -ryhmässä jossa katkesin totaalisesti viimeisellä kymmenellä kilsalla. Ennakkoasetelmat ovat siis kunnossa.

Tällä viikolla arkirealismi 34 -keskarista iski tajuntaan kun kävin kesän ekalla ryhmälenkillä Kaupin kanuunoiden kanssa. Mentiin ekat parikymmentä kilometriä myötäiseen 34km/h -keskaria ja tuo oli ihan oikeasti kovaa vauhtia. Peesiajon suhteen tuntui olevan myös tuntuma mennyt, ja asiaa ei helpottanut että alkupätkä lenkistä rullattiin vaahto suupielissä. Kai se on se itsesuojeluvaisto, joka on alkanut vanhemmiten haittaamaan hauskanpitoa.


Yhteenveto w17/2013

Ma: Uinti, tekniikkaa (1h 4min).
Ti: Uinti, käsivetoa pullarilla (59min).
Ke: Pyöräily: 4x10min VK-vedot (1h 25min), vatsatreeni (8min).
To: Pyöräily: kanuunalenkki (2h 40min).
Pe: Lepo.
La: Uinti, kevyitä 200m vetoja (28min).
Su: Pyöräily (2h 36min), juoksu (34min), vatsatreeni (8min).

Yht. 10h 2min.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevättä rinnassa

Kynä tuntuu olevan tänään jokseenkin tyhjä. Muuten kylläkin mies on tänään ollut virtaa täynnä; autonrenkaita on tullut vaihdettua, kevätsiivoja tehty vaimon kanssa ja pyöräilemässäkin tuli käytyä maantiekonkelilla. 

Ensi viikko saattaapi olla melko uinti -ja pyöräilypainotteinen: oikean jalan polvessa tuntuu omituista kipua kävellessä. Vähän semmoista että kaikki polven palaset eivät ole oikeilla kohdillaan. En tiedä mistä tuo päälle tuli, keskiviikkona se alkoi tuntumaan hienokseltaan ja perjantaina piti vielä itsepäisesti käydä tekemässä reilun tunnin hoocee -juoksu. Ajattelin että kun tuo ei juostessa tunnu, niin antaa mennä. Itsepäisyyspuuska ei varmaan ainakaan auttanut palasien asettumista paikalleen. No, tarkkaillaan tilannetta.

Muuten viikko meni ihan suunnitelmien mukaan. Noin 9 tuntia oli viikolle kalenterissa treeniä, ja näistä ajatuksena oli mennä n. 50% "kovaa". Parasta antia viikolla oli tuo perjantain hoocee -juoksentelu, jossa ekat 9 km mentiin nousevalla sykkeellä ja viimeinen 4 km vauhtikestävyyttä (4:45/km).

Yhteenveto w16/2013

Ma: Kevyt juoksu (34min).
Ti: Yhdistelmä: MTB (1h 30min) + VK-juoksu (17min).
Ke: Uinti 200m vedot x 10, joka toinen pullarilla (53min).
To: Traineri VK-vedot 4 x 6min (1h 4min), vatsatreeni (8min).
Pe: Juoksu nousevin sykkein, loppu VK:ta (1h 16min).
La: Uinti: voimaa 10x25m, VK-vedot 3x250m (50min).
Su: Pyöräily PK-lenkki (1h 53min), vatsatreeni (8min).

Yht. 8h 33min.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Hössön kössön!

<-- Pest - Buda -->
On muuten järjetöntä sönkkäystä tuo Unkarin kieli. Tuli siinä ihmeteltyä maan pääkaupunkia kolmen päivän ajan. Opin sanomaan "kiitos", se oli jotain "kössönöm" tms. Muuta ei pystynyt omaksumaan, oli liikaa öötä ja konsonantteja unkkareitten kielessä. Näinä kolmena päivänä tuli tehtyä yksi 10 minuutin liikuntasuorite Szechenyin kylpylässä. Muu aika menikin sitten kehon neste- ja rasvatasapainon järkyttämiseen, niin kuin työpaikan "virkistysmatkoilla" yleensä. Vaaka kertoi myös tänä aamuna karua kieltä pidennetyn viikonlopun dieetistä: painoa kertyi lisää kilo per päivä, eli kivaa oli. Nyt noita kiloja sitten poltetaan seuraavat pari viikkoa verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Näin tosimiehet treenaa!

Yhteenveto w15/2013

Ma: Lepo.
Ti: Traineri lyhyitä vk-vetoja ja kadenssia (1h 23min).
Ke: Pk-juoksu (57min).
To: Kevyttä uintia pääosin pullarilla (36min).
Pe: Vielä kevyempi uinti (10min).
La: Lepo.
Su: Lepo.

Yht. 3h 6min.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Peruskunnot vedetty

Talvi yllätti hiihtäjät
Tänään loppui epävirallisesti n. kolmen kuukauden mittainen peruskuntokausi. Tai no, ensi viikko kuuluu vielä kyseiseen kauteen, mutta vuorossa on jälleen kolmen kovan viikon jälkeen lepoviikko. Lisäksi ohjelmassa on ulkomaanmatkailua ja kaikkea muuta säätöä, joten liikkuminen jää syystäkin melko vähäiselle.


Koko peruskuntokausi tuntui menevän jokseenkin nappiin; yhtenäkään viikkona en ollut sairaana ja yhteenlasketut treenitunnit ylittivät hienoisesti jaksoon suunnittelemani treenitunnit. Kroppa ei myöskään pahemmin valittanut ja kaikki treenaaminen tuntui olevan myös ihan laadukasta settiä. Tästä on hyvä rynnätä eteenpäin kesää kohti.

Kävin tänään taas perinteisellä sunnuntaipitkiksellä. Päätin tehdä sen hiihtäen, koska nyt alkaa olla viimeiset hetket kuluttaa suksenpohjia ennen ensi talvea. Toisekseen, ulkona oli sellainen keli, että pyörällä ei olisi päässyt eteenpäin. Takatalvi tuli ja yllätti. Oli näemmä yllättänyt myös Kaupin latuporukan; eipä ole tullut ennemmin hiihdettyä pitkistä umpihangessa. Tosin luisto oli kahlaavasta etenemisestä huolimatta yllättävän hyvä. 

Ohessa vielä kuva Kaupin parkkipaikalta. Ei ihan kauheasti ollut ladulla vastaantulijoita. Ehkä olivat pyöräilemässä.

Yhteenveto w14/2013

Ma: VK-hiihtoa aamulla (45min), PK-juoksua illalla (56min), lihaskunto (8min).
Ti: Kevyt uinti pullarilla (42min).
Ke: Salilla yläkroppaa (50min), juoksu: mäkivedot 3x5setit + loikkia (1h 2min).
To: Traineriajelua (1h).
Pe: MTB; metsäajoa ja VK-vetoja tiellä 4x10min (1h 40min), vatsatreeni (8min).
La: PK-uinti 5x500m (1h 12min), PK-juoksu (49min).
Su: Hiihto vapaa (2h 5min).

Yht. 11h 17min.